Hei.

Kello on 00:00

Mun pitäs mennä nukkumaan vaikka oonki hiihtolomalla.

Äiti soittaa huomenna  eläinlääkäriin ja varaa Elvikselle lopetus ajan.

Raukka on jo niin vanha :c

Ikävä tulee, mut ei auta.

Pakko kun toinen ei voi elää enää oikeaa rotan elämää, parempi päästää irti.

Kuolema on mun mielestä inhottava asia.

Etäinen mutta ajatuksia herättävä.

Toisaalta se on koko ajan lähellä, joten eikö sen pitäis olla jollain tavalla tuttu asia kaikille?

Eihän sitä koskaan tiedä millon se hetki koittaa.

Kuolemaa on vaikee ajatella kun ei tiiä mitä siitä pitäs ajatella.

En tiiä onko kuoleman jälkeen elämää, en tiiä mitä sitten tapahtuu kun kuolee, lakkaako vaan olemasta?

Uskontohan tähä liittyy aika paljon, ja ylipäätään se mihin uskoo,

ei siis uskonnollisella tavalla vaan ihan yleensä uskominen asioihin.

Mä en pelkää kuolemaa, mutta en halua kuolla.

Kai se sitte on jotain pelkoa, mut en suoranaisesti pelkää.

Vaikka voihan ne pelon tunteet hädän hetkellä herätä ja tulla esiin erittäin voimakkaasti, mutta sitähän en voi tietää koska koskaan en oo semmosessa tilanteessa ollu.

Multa on kuollu tai lopetettu lemmikkejä, ja se tuntuu aina ikävälle vaikka se ois oikea ratkasu.

Ajatus menettämisestä ja siitä että toista ei enää ole, on inhottava.

Surua ja ikävää.

Multa ei oo sukulaisia niinkään kuollu, yhdissä hautajaisissa oon elämäni aikana ollut.

Sitäkään henkilöä en juurikaan tuntenu.

En tiiä miks otin tän puheen aiheeks, kun en siitä kuitenkaan saa paljon tekstiä aikaseks.

Ehkä tää on vähän ajankohtanen, mutta silti.

Hankala aihe.

Menen nukkumaan, menkää tekin.