Kuulostaa äkkiseltään hankalalta.
Olla miettimättä tulavaisuutta liikaa, ressaamatta ja suunnittelematta.
Jos alkaa ahdistaa niin nauti tästä hetkestä ja elä siinä, älä huomisessa tai siinä päivässä viikon päästä, jollon pitäs palauttaa se äikän kirjaesitelmä ja neljä enkun portfoliotehtävää.
Ei se sitte niin vaikeeta oo.
Mulla on menny hienosti monta viikkoo sillai että en oo pahemmin ressaillu ja miettiny.
Ja tässä sitä taas ollaan, kouluhommat kivasti kasaantuu ja ressiä pukkaa.
Päässä pyörii lista, mitä pitäs tehä mihinki päivään mennessä ja siinä on niin monta tehtävää, että kun käyt listaa mielessä toisen kerran, unohat puolet puhumattakaan asioista mitkä ei liity kouluun millään tavalla, mut pitäs kuitenkin tehä.
En tosiaan nauti tästä.
Oon tässä lukiota käydessä huomannu mussa uuen puolen.
Mä en tiiä mitä se on, mutta se ilmenee ressin yhteydessä.
Kun tajuan että on monta tehtävää tekemättä, niin en osaa ajatella asia kerrallaan.
Ajattelen kaikkea yhtäaikaa, en pysty keskittymään, panikoidun ja jätän viimein kaiken tekemättä.
Ja kun se paniikki iskee, aivot menee lukkoon ja mikää ei onnistu.
Ihan tuossa tunti sitten äikän tunnilla opettaja otti esille kesken yhden tehtävän kirjaesitelmän teon, mistä on infottu jo aika kauan sitte.. Reilu kaks viikkoa aikaa lukea kirja, mikä pelkästään vaatii multa jo aikamoisen suorituksen, kun en tykkää lukea ja jos sitten löydän jonkun luettavan arvoisen kirjan, niin sitä ei tosiaan lueta parissa viikossa.
Pikemminkin parissa kuukaudessa.
On tietysti yksi kirja minkä luin parissa viikossa kaksikin kertaa.
Victoria Stilvellin koirankoulutus kirja ja se taas ei kelpaa tähän äikän tehtävään, koska kys. kirja ei ole vaikuttava saati romaani tai mikään vastaava.
Pelkkä ajatus lukemisesta ja siitä että en tule suoriutumaan tästä tehtävästä sai mut ihan lukkoon.
Siinä pyörittelin vartin kynää käessä ja viimein tajusin että en enää ees ajatellu sitä kirjaa, vaan tuijottelin vaan seiniä otsa rutussa ja ähisin jotain epäonnistumisesta.
Sitte kun opettaja kehoitti jatkamaan tehtävien tekoa niin eihän niistä mitään tullu.
Tekstin ymmärtäminen meni hankalaks, tuntu melkein mahdottomalta saada pientä tekstin pätkää luettua.
Ja tämä luetun ymmärtämisen vaikeus taas sai aikaan sen että halusin luovuttaa.
Niin kuin mainihin, lukeminen ei oo mun juttu.
Jo ennestään, _minun mielestä_ hidas lukutahti hidastu ennestään ja se jos mikä anto poweria porskuttaa eteenpäin.
Juuei tosiaan.
Onko tää luovuttamista vai mikä täs nyt on??
Onko musta tullu laiska vai oonko yläasteella nostanu oman rimani niin korkeelle, että en enää pääsekään sille tasolle, enkä hyväksy sitä.
Jospa meijän ihana opo osais auttaa mua, jos siis saan suuni tästä aiheesta auki keskustelussa, jossa mietitään mun tulevaisuutta ja opiskelunjatkojuttuja.
Hetkessä elämisen ilon oon kyllä oppinu.
Onnistuu aivan hienosti koulutöiden tekemättä jättäminen ja annan tunteen viedä.
Kokeisiin luku onkin piirtelyä ja läksyjen teko korvataan somella ja musiikilla.
Tai sitten lähetään kaverille tai kavereitten kanssa johonkin, tai sitte tulee joku kaveri kahville ja siinä rupatellaan ja parannetaan maailmaa kouluhommienkin eestä.
Onhan hetkessä eläminen tärkeetä, mutta joku tässä menee mun osalta väärin :D
Onneks on kevät ja aurinko on paistanu monena päivänä ja tänään katteltiin auringonpimennystä, mikä oli muute aika kiva kokemus.
Ja tässä ihan aiheeseen kuulumaton koirakuvatus !
pitäkää lettu levällään ja naattikaa niinku Hupiki nauttii elämästään!
Okei letun voi unohtaa mutta juu.. :D