keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Motivaatio


Ihan näin aluksi aattelin sanoa ehkä kliseimmän lausahuksen ikinä ja jota hoen sillon tällön itelleni;
kyllä se siitä.

 
Asia/ajatus, joka menee helposti hukkaan.
Voi kyllä, tämän kanssa, oli asianyhteys mikä tahansa, on tullut painittua.
Aiemmassa kirjoituksessa puhuin tästä stressipanikoitumisesta kouluhommien suhteen ja tajusin tänään (wou, taijan tosiaan olla blondi ku en aiemmin tajunnu), että se on ihan vaa motivaation puutetta.
Kun ei ole motivaatiota tehdä niitä tehtäviä ajallaan ja deadlinet hujahtaa ohi, arvosana laskee. 
Ja mun kohdalla epäonnistumiset on vaikuttanu laskevasti motivaatioon.

Olen ihan jumissa rinkulassa, missä vaan kierrän kehää ja käyn läpi samat asiat.
Nyt toisaalta, vaikka motivaatiota tuskin on hirveesti enempää kun ennenkään, niin jaksan silti panostaa vähän enmmän kuin ennen.
Tai ainakin näin uuden jakson ekan päivän jälkeen musta tuntuu siltä, että nyt uuteen nousuun.
Tossa pari päivää ennen opon kanssa jutustelua jatko-opinnoista, sain idean että mitä voisin tehdä tulevaisuudessa ja mitä alaa pitäis lähteä lukion jälkeen opiskelemaan.
Nyt kun idea on heitetty ilmoille se tuntuu paljon todellisemmalta ja katsottiin opon kanssa kurssivalinnat kuntoon ja käytiin arvosanoja vähän läpi niin motivaatiota tuntui oikein pursuavan jostain.
Missähän se on tähän asti ollut?
Kävi tosiaan ilmi, että mikäli korkeakouluun tai yliopistoon haen, pitäis mun keskiarvon pysyä suunnilleen samana kuin nyt (muistaakseni jtn 8.4).
Pakko vissii vaan jaksaa panostaa, jos haluaa unelmaduuniin.

Niin ja piti vielä mainita, että onnistumiset on myös ollu plussaa. 
Pidän seinällä yhtä vanhaa äikän esitelmän arvostelua, jossa loistaa numero 10-
Joka kerta kun meen pöydän ääreen, nään sen ja se muistuttaa siitä että YES I CAN
Kokeet on menny myös ihan hyvin, ainakin niissä aineissa mistä oon tykänny ja mitkä tuntu siltä että ne suju ihan hienosti.
Näillä näkymin matikasta ja mantsasta ois tulossa ysit tokariin.
Tällaset jutut piristää, varsinkin kun mantsa on yksi aika merkittävä aine mun tulevaisuuteen nähden ja matikka tietysti, sitähän arvostetaan vähä joka alalla.

Ihana mies xo
Ja nyt kun mun koulumenestys on ihan hyvällä mallillaan siihen nähen mitä se oli vaikka pari jaksoa sitten, niin pitäs löytää into urheiluun takas.
Talvella tuli reenailtua kera kahvakuulan noin kolme kertaa viikossa, sitten kevätväsy iski ja flunssa, eikä tullu tehtyä mitään melkein kuuteen viikkoon. 
En kyllä tiiä onko täällä asuntolassa hometta, vai miksi tuntuu että nenä vuotaa koko ajan ja vähän on limaa kurkussa. 
Oonko vaan joku ikinuhanenä :(
Mutta niin, oon koittanu muistella, että miksi ylipäätään alotin reenailun.
Syy on mutta motivaatio uupuu aika tiuhaan.
Oon niitä ihmisiä jotka keksii jotain, että onpa kivaa ja teen sitä vähän aikaa ja sitten loppuukin kiinnostus tai aika tai raha ja mitä näitä nyt on.
Näin kävi esim pianon soiton ja ratsastuksen kanssa.
Jaksoin monta vuotta ja sitten en enää jaksanutkaan, ja nyt harmittaa.
Kummastakin loppujen lopuksi tykkäsin ja vähän pelottaa että käykö tässä samoin.
Juu onhan mulla tuo doge mitä lenkittelen ja se saa kyllä nostamaan pyllyn sängystä, mutta mä haluaisin urheilulta vähän enemmän kuin lenkin ja koiralle hyvän mielen.

Haluaisin vähän paremman peruskunnon ja jossain vaiheessa työstää hommaa eteenpäin niin, että saisin lihasta näkyviin.
Se ei vaan tapahu mun taktiikalla, että tehdään nyt pari viikkoa säännöllisesti ja sitten useempi viikko kattellaan telkkarista ruoka- ja remonttiohjelmia kun eihän sieltä muutakaan tule.
Mitään yhtäkkistä ultimatehealthylife-elämänmuutosta mun kohalla on turha yrittää, ja pitemmän päälle ne tuskin toimii kovinkaan monen kohdalla. 
En oo vaan vissiin löytäny sitä kultaista keskitietä mun "urheilijanuralla".
 Parasta ois kun saisin vaan tehdä kotona omassa rauhassa mun urheilut.
En tykkää kun muut katsoo ja arvostelee, jos ei ääneen niin mielessään 
Enkä mä nyt voi oikeesti olla varma, että kaikki arvostelee ja kyttää mitä muut tekee, mutta mulla on vaan semmonen fiilis että kyllä, kaikki tuijottaa just mua ja nauraa kun teen olemattomilla painoilla ja väärällä tekniikalla. 
Sitte onkin mun kuva jossain iltalehessä että terve.
Okei vähän överi mutta tommosia mörköjä mun mieli maalailee.

Ja ihan vaan että itseäni, ja toivottavasti muitakin saisin tässä tsempattua, laittelen muutamia itelleni kolahtaneita motivaattorikuvia, kouluun ja urheiluun ja elämään yleensä liittyen !

öäh toinen ihana mies xoo
Tää oli ehkä paras ikinä! Pitää muistaa tää ja jättää herkut hupille





Ihanata, heti tuli parempi mieli kun kirjotti tämän.
Nyt vois mennä nukkumaan zzzz

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Elä tässä hetkessä

Kuulostaa äkkiseltään hankalalta.
Olla miettimättä tulavaisuutta liikaa, ressaamatta ja suunnittelematta.
Jos alkaa ahdistaa niin nauti tästä hetkestä ja elä siinä, älä huomisessa tai siinä päivässä viikon päästä, jollon pitäs palauttaa se äikän kirjaesitelmä ja neljä enkun portfoliotehtävää.

Ei se sitte niin vaikeeta oo.
Mulla on menny hienosti monta viikkoo sillai että en oo pahemmin ressaillu ja miettiny.
Ja tässä sitä taas ollaan, kouluhommat kivasti kasaantuu ja ressiä pukkaa.
 Päässä pyörii lista, mitä pitäs tehä mihinki päivään mennessä ja siinä on niin monta tehtävää, että kun käyt listaa mielessä toisen kerran, unohat puolet puhumattakaan asioista mitkä ei liity kouluun millään tavalla, mut pitäs kuitenkin tehä.
En tosiaan nauti tästä.

Oon tässä lukiota käydessä huomannu mussa uuen puolen.
Mä en tiiä mitä se on, mutta se ilmenee ressin yhteydessä.
Kun tajuan että on monta tehtävää tekemättä, niin en osaa ajatella asia kerrallaan.
Ajattelen kaikkea yhtäaikaa, en pysty keskittymään, panikoidun ja jätän viimein kaiken tekemättä.
Ja kun se paniikki iskee, aivot menee lukkoon ja mikää ei onnistu.
Ihan tuossa tunti sitten äikän tunnilla opettaja otti esille kesken yhden tehtävän kirjaesitelmän teon, mistä on infottu jo aika kauan sitte.. Reilu kaks viikkoa aikaa lukea kirja, mikä pelkästään vaatii multa jo aikamoisen suorituksen, kun en tykkää lukea ja jos sitten löydän jonkun luettavan arvoisen kirjan, niin sitä ei tosiaan lueta parissa viikossa.
Pikemminkin parissa kuukaudessa.
On tietysti yksi kirja minkä luin parissa viikossa kaksikin kertaa.
Victoria Stilvellin koirankoulutus kirja ja se taas ei kelpaa tähän äikän tehtävään, koska kys. kirja ei ole vaikuttava saati romaani tai mikään vastaava. 

Pelkkä ajatus lukemisesta ja siitä että en tule suoriutumaan tästä tehtävästä sai mut ihan lukkoon.
Siinä pyörittelin vartin kynää käessä ja viimein tajusin että en enää ees ajatellu sitä kirjaa, vaan tuijottelin vaan seiniä otsa rutussa ja ähisin jotain epäonnistumisesta.
Sitte kun opettaja kehoitti jatkamaan tehtävien tekoa niin eihän niistä mitään tullu.
Tekstin ymmärtäminen meni hankalaks, tuntu melkein mahdottomalta saada pientä tekstin pätkää luettua. 

Ja tämä luetun ymmärtämisen vaikeus taas sai aikaan sen että halusin luovuttaa.
Niin kuin mainihin, lukeminen ei oo mun juttu.
Jo ennestään, _minun mielestä_ hidas lukutahti hidastu ennestään ja se jos mikä anto poweria porskuttaa eteenpäin.
Juuei tosiaan.

Onko tää luovuttamista vai mikä täs nyt on??
Onko musta tullu laiska vai oonko yläasteella nostanu oman rimani niin korkeelle, että en enää pääsekään sille tasolle, enkä hyväksy sitä.

Jospa meijän ihana opo osais auttaa mua, jos siis saan suuni tästä aiheesta auki keskustelussa, jossa mietitään mun tulevaisuutta ja opiskelunjatkojuttuja.



Hetkessä elämisen ilon oon kyllä oppinu.
Onnistuu aivan hienosti koulutöiden tekemättä jättäminen ja annan tunteen viedä.
Kokeisiin luku onkin piirtelyä ja läksyjen teko korvataan somella ja musiikilla.
Tai sitten lähetään kaverille tai kavereitten kanssa johonkin, tai sitte tulee joku kaveri kahville ja siinä rupatellaan ja parannetaan maailmaa kouluhommienkin eestä.

Onhan hetkessä eläminen tärkeetä, mutta joku tässä menee mun osalta väärin :D
Onneks on kevät ja aurinko on paistanu monena päivänä ja tänään katteltiin auringonpimennystä, mikä oli muute aika kiva kokemus.

Ja tässä ihan aiheeseen kuulumaton koirakuvatus ! 



pitäkää lettu levällään ja naattikaa niinku Hupiki nauttii elämästään!
Okei letun voi unohtaa mutta juu.. :D